Sellaiseen asentoon on meikäläisen naamanahka vääntynyt tänä kevänää. Tensorin seudun kipu ei vaan halua laantua. Hiljaista on edelleenkin urheilurintamalla. Kampia kierretään ja välillä kovia treenejä lykitään juosten. Pari viikkoa sitten olin jo toiveikas, sillä pystyin hieman vajaan viikon harjoittelemaan ilman tuntemuksia. Sitten piti koittaa kahden juoksulenkin päivää, ja eihän se taaskaan kannattanut. Yksittäisiä harjoituksia pystyn kyllä edelleenkin juoksemaan ilman kipuja, mutta peräkkäisien päivien rasitusta jalka ei oikein tunnu kestävän. Pelkkää kysymysmerkkiä on jatkonkin osalta tarjolla, sillä tämän hetkinen tilanne ei missään tapauksessa ole pitkäjänteinen ja riskien rapakossa ollaan liian syvällä.
Kevät vaihtui kesäksi aikalailla Sm-maastojen viikonloppuna. Tapahtuma oli ihan siisti näin katsojankin roolissa. Kisojen suurin anti itselleni oli erään juoksuvaivoihin perehtyneen kaverin tapaaminen. Mies sanoi, että ”tuleppa poika Kokkolaan, niin laitetaan lonkka kuntoon”. Kaikki kivet on käännettävä, joten eipä auttanut muu, kuin hypätä laukeuksille vievään pendoliinoon.
Tällä hetkellä istun junassa jossain Seinäjoen ja Tampereen välillä. Nenä osoittaa kohti pohjoista, tosin selkä edellä mennään. Hauska sattuma sinänsä, että osuin paikan päälle Kokkola City Runin aikaan. Lannerangan viidennen nikaman läheltä lähtevä hermo on kuulemma vaivan aiheuttaja. Samaan tulokseen ollaan Heikinkin kanssa päädytty. Ongelma on vaan, että vaiva on syntynyt pitkän ajan kuluessa ja jokin vetää nikaman taas huonoon asentoon.
Kesä puskee jo päälle ja mies on saatava kisakuntoon kuukauden sisään, mikäli Vaasan veriä halutaan vapisuttaa. Nyt vaan keksitään miten selkä saadaan yhteistyökykyikseksi, evolvoidaan pakara Gyaradokseksi ja isketään rynnäkkökunto heinäkuulle. Juoksukunnossa ei sinänsä ole mitään vikaa, joten ennätyksiä lähdetään hakemaan, mutta pöljästä kesästä lienee turha haaveilla. Tämän viikon harjoitteet olivat 2x3km ja 3x4x200m. Vauhdit eivät päätä huimaa, mutta juoksusta voidaan jo puhua, koska kakkosten keskiarvo oli aikalailla 30s. Kesän vietän suurimmaksi osaksi pk-seudulla, mutta Parikkalassa vierailen, aina kun sopiva tilaisuus koittaa.
Tensorit on turhankin tuttu juttu täälläkin..