Olen oikeastaan aina pitänyt itseäni tonnivitosen juoksijana, vaikka kasi onkin kulkenut suhteessa kovempaa. Ensi kauden päätavoitteet on juosta tonnivitosella suhteessa kovempi aika kuin kasilla ja parantaa molempien matkojen ennätyksiä.
Takana on noin kymmenen vuotta ohjelmallista harjoittelua, joten lajin luonteen mukaan pohjat alkavat kohta kestämään aikuisten harjoittelun. Ensimmäisten henkilökohtaisten harjoitteluohjelmien tekijä löytyi läheltä, sillä isäni Veikko on valmentanut minua kuluvaan syksyyn asti. Viimeisen kuukauden olen harjoitellut Tommy Ekblominn ohjelman mukaan. Vaihdos oli luonteva, sillä Tommy vaikuttaa pääkaupunkiseudulla ja on harjoittelupaikoilla katsomassa minunkin tekemisiäni.
Harjoittelun pääpaino syksyllä on vauhti- ja peruskestävyyden kehittämisessä. Tällä harjoittelukaudella mittariin on kertynyt jo nelinumeroinen luku juoksukilometrejä, joten Espoon polut alkavat kohta olemaan tuttuja. Kaksi edellistä harjoituskautta on päättynyt rasitusvammoihin, joihin ei tänä vuonna ole varaa – ei taloudellisesti eikä henkisesti.
Panke